Koulu

#opintotukipäivä

Tänään piti olla mun vapaapäivä.
Kotona laiskottelemisen ja Supernaturalin tuijottamisen sijaan suunnistin koululle kauheassa itkunsekaisessa stressipaniikissa sydän hakaten tuhatta ja sataa. Opo oli vielä aikataulusta myöhässä, joten jouduin odottelemaan keskusteluaikaani tuskalliset kymmenen minuuttia lisää. Lopulta puoli tuntia kestäneen keskustelun jälkeen se valtavan painava ja suuri stressikauhukivimöykky vierähti sydämeltäni pois, kun totesimme opon kanssa molempien oletuksen opintojeni jamasta täysin vääräksi. Tämän vuoden ahkerointini ja rusinoiden rasauttelu ylityöläiksi osoittautuiden koulukurssien kanssa kantaa viimeinkin hedelmää: keväällä mulla on enää kahdenkymmenenneljän opintopisteen edestä kursseja suoritettavana, jonka jälkeen olen suorittanut kaikki vaadittavat kurssit. Toki harjoittelu ja opinnäytetyö vielä puuttuu, mutta kuitenkin. Olen entistä lähempänä valmistumista koulusta, jota en koskaan ajatellut käydä loppuun.

 Ope laittoi meidät tekemään työoikeuden kurssilla posterit. Paluu peruskouluun.

Ajauduin nykyiseen kouluuni ehkä vähän sattuman kautta. Abikeväänä tuskailin yhteishaun suhteen ajatuksena "pakko päästä edes johonkin kouluun" ja jotenkin vain keksin lisätä hakuvaihtoehtoihini liiketalouden amk-tutkinnon. Sen lisäksi hain toki neljään muuhunkin ammattikorkeaan ja yliopistoon. En ollut oikein varma siitä, mitä haluaisin loppujen lopuksi opiskella, joten liiketalous vaikutti ihan ok:lta vaihtoehdolta "välivuodeksi". Tuon vuoden aikana en edelleenkään osannut vielä päättää sitä, minne tosissani haluaisin hakea. Kauppis, oikis vaiko yhteiskuntatieteellinen? Toisen "välivuoden" aikana viimein totesin oikiksen olevan se ykkösvaihtoehtoni ja nyt takana onkin kaksi rankkaa pääsykoelukemisen parissa vietettyä kevättä, jotka eivät ole vielä onnistuneet tuottamaan haluttua tulosta uuden opiskelupaikan muodossa. Tulevana keväänä kokeilen nyt ainakin vielä kerran uusiksi. Nykyinen kouluni ei ole koko aikanaan osoittautunut mieleiseksi tutkintovaihtoehdoksi ja olen myös ymmärtänyt sen, ettei ammattikorkeakoulu ole opiskelumuotona minulle yhtään sopiva. Olen sinne aivan liian yksilösuorittaja.

Tein medisuunnittelun tentin vasta uusinnassa ja opettaja oli koristellut tenttipaperin 

Angry birds-lintujen kuvilla. Lainatakseni edellisen kuvan tekstiä: paluu peruskouluun.  

(Huom kuvassa ei tenttipaperi!)

Lopputulemana voisinkin siis sanoa, että kulunut päivä on vähentänyt huomattavasti stressitasojeni korkeutta ja selkiyttänyt tulevaisuuttani. Hei, en olekaan niin surkea epäonnistuja kuin ajattelinkaan! Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

P.S. Tajusin myös, että mun blogin bannerissa on poron pylly. Heke. #belfie

Ensimmäinen

Tämä olkoon blogini ensimmäinen postaus.

En ole suinkaan ensimmäistä kertaa asialla. Kuten varmaan useampikin nuori naisihminen nykypäivänä, olen minäkin kirjoittanut aiemmin blogia. Ensin livejournalia ja myöhemmin ensimmäistä julkista blogiani täällä bloggerissa. Näkyi olevan vielä tallessa, harmikseni olen poistanut kaikki tekstit jo ajat sitten.

Olen Anna, 21 vuotta ja 11 kuukautta ja asun Helsingissä. Helsinkiläinen olen ollut viimeiset 6 vuotta ja 3 kuukautta elämästäni. Ne 6 vuotta ja 3 kuukautta taaksepäin aloitin lukio-opintoni Torkkelissa mullistaen samalla sen hetkisen elämäntilanteeni muuttamalla kaukaa Sodankylästä Helsinkiin. Olin silloin 15 vuotta eli toisin sanoen kauhean nuori, järjettömän rohkea ja vain 1 000 kilometrin päässä kotoa. Asustin ensimmäiset pari vuotta valtavassa soluhuoneessani Itä-Helsingissä ja niin vain se elämä täällä lähti rullaamaan, vaikka elinkin vaivaisella lapsilisälläni ja sain äidiltä rahaa matkakorttiin aina vain pariksi viikoksi kerrallaan - siltä varalta, että päättäisinkin palata takaisin äidin ja isän helmoihin.

Vaikka vuosia Helsingissä on kertynyt lukuna lähemmäs kymmentä kuin nollaa, kuulen silti edelleen välillä tiedusteluita paluustani takaisin Lappiin. Näillä näkymin sitä ei ole tapahtumassa, ainakaan muutamaan vuosikymmeneen. Ei, vaikka vanhempani olisivat lähempänä (koen tosin välimatkan ihan mukavana asiana, vaikken voikkaan vierailla viikonloppuisin pikapyrähdyksillä tyhjän jääkaapin tai pankkitilin ollessa valitettava tosiasia) ja maisemat aina niin jylhiä. Minun elämäni on täällä. Opiskelupaikka (vihaa aiheuttavassa) korkeakoulussa, asunto tai toisin sanoen turhan iso soluhuoneeni (jossa en niin kauhean mielelläni asu) sekä poikaystävä ja kaverit.

Suunnittelin blogin aloittamista todella kauan aikaa, ongelmanani oli vain nimen keksiminen ja syyn sille, miksi tätä pitäisin. Nimen vääntelin äsken päässäni iltaluennolla, inspiraationani muutaman vuoden käyttämä nimimerkkini. 6 vuotta sitten elämäntilanteeni olisi ollut kovinkin loistava syy blogille, mutta nyt minulla ei ole sen kummallisempaa elämää raportoitavani. Tai ainakaan siltä ei tunnu, vaikkakin tarkemmin ajateltuna minulle sattuu ja tapahtuu ties mitä jatkuvasti.

Vihaan kaikkea tekotaiteellista yrittelyä ja väkinäistä tyylittelyä kirjoittaessa, joten koitan olla syyllistymättä niihin itse. Kaikista eniten tykkään lukea blogeja, jotka kertovat kirjoittajan ihan tavallisesta elämästä ja arjesta. En koe muoti- ja tyyliblogien tarjoavan minulle kovinkaan paljoa pinnallisuudellaan ja kosmetiikkablogeja luen lähinnä ostopäätöksieni tueksi. Siksipä tulen kirjoittamaan tänne siitä mistä haluaisin itse lukea - vain elämästä.