28.1.2015

Kannattaa vältellä asioiden hoitamista puoli vuotta ja paniikkistressata sitä asiaa myös koko kyseinen ajanjakso jatkuvasti, ihan vain huomataksesi että kyseisen asian hoitamiseen meni yhteensä alle 10 minuuttia ja kauheasti stressattavaa ei loppujen lopuksi edes ollut. Story of my life.

#koulunvessaselfiet

Noh velvollisuudet hoidettu viimeinkin!

Istuin eilisen aamun koulussa Visual Communication and Graphic Design-kurssin photoshop-tunneilla tylsistymässä. Käytin päälle kolme tuntia elämästäni siihen, että koitan löytää internetistä jotain mielenkiintoista luettavaa ja pysytellä penkillä lattialle valumisen sijasta. Opettelin käyttämään photoshoppia jo joskus juuri ja juuri yläasteikäisenä itsenäisesti ja sen jälkeen opiskellut sitä niin kansalaisopiston kurssilla, yläasteella kuin lukiossa. Joten hyöty, jonka sain irti tunneista, joilla lähinnä opeteltiin lassoamaan ja säätelemään tasoja: ei ollut.

Illalla mulla olisi ollut vielä ruotsin toinen tunti, mutta en päässyt sinne. Tänään kävin vain espanjan tunneilla ja sen jälkeen oli pakko tulla kaupan kautta kotiin, oli sen verran kipeä ja inha olo yöh.

Toivon superparantumista, en jaksais yhtään mitään flunssaa nyt. Oon onnistunut välttelemään joulukuusta asti flunssaa ja nyt se iski, ARGH.

Tässä paljastus todellisesta henkilöllisyydestäni (eli toisin sanoen mitä tehtiin LE:n keikan aikana)

Elikkäs viikonloppuun: perjantaina etkoilin Christinan tykönä kera viinipullon ja youtuben ja siitä jatkoimme sitten Kutoselle katsomaan keikkoja. Keikoista näin vaan ensimmäisen, Likaisen etelän keikan alkaessa Kutosen keikkapuoli oli niin tukossa, että pysyteltiin toisella puolella ihan suosiolla. Lauantaina me ei taidettu O:n kanssa tehdä oikein muuta kuin katsoa True Detectivea ensin Areenasta ja sitten netistä loput kaksi jaksoa. Sunnuntaina reippailtiin Käpygrillille syömään, joka nimestään huolimatta on erittäin hyvä ruokapaikka ja kaukana grillistä. Syötiin silti lehtipihvit, jotka oltiin jo uv:na todettu hyviksi. Ja O onneksi tarjosi, kiitos siitä :3


Taitaa olla pitkästä aikaa suunnitelmaton viikonloppu tulossa, mutta eiköhän sitä tekemistä taas ilmesty. Huomenna mulla olisi taas kiva 8-20.30 koulupäivä, mutta iltatunnit skippaan kyllä siinä tapauksessa, jos tunnen oloni vielä kipeäksi. Perjantaina eli parhaana valintana viikon vapaapäiväksi ahkeroin koulujuttuja, jotka on kaikki (yllätys) tosi tylsiä. Aaargh

Jompi kumpi kahdesta kämppiksestäni oli päättänyt ilahduttaa keittiömme muutoin niin tyhjää seinää ihanalla Cosmon mieskalenterilla. Huomattiin se pe-la-yönä kun tultiin tosiaan neljän aikaan kotiin ja oltiin O:n kanssa molemmat todella ärsyyntyneitä tuosta kalenterista. Voin vain kertoa, kuinka paljon haluaisin repiä ton kaiken lisäksi vinoon liimatun kauhean ällöttävillä limaisilla miehillä varustellun kalenterin tuosta seinästä pois. Yyh #vainsolujutut

Kun asuttiin vielä kaverini Lindan kanssa kämppiksinä vuonna 2009, meidän toinen kämppis Olga (jonka kanssa huomasin opiskelevani samassa koulussa viime syksynä Tilastotieteen kurssilla) lahjoitti meille Cosmonsa mukana tulleen mieskalenterin. Tuo kalenteri sitten hengaili keittiössä ruokapöydällä mustan tussin kanssa ja niin me kuin kaikki siihen aikaan meillä vierailleet lukuisat ihmiset ottivat osaa kalenterin koristeluun. Lopulta meillä oli käsissämme todella hieno ja uniikki kalenteri, jossa jokaisen kuukauden mies oli stailattu uudella tyylillä (emo, gootti, hipsteri, räppäri, hieno pukumies, fruittari yms.) Harmi ettei sitä ole tallessa enää (kai.)

Päätänpäs tämän postauksen nyt ja teen jotain hyödyllistä, kuten kirjoitan tärkeän sähköpostin ja itselleni kaurapuuroa, jota olen himoinnut jo pienen ikuisuuden. Tänään sain aikaseksi ostaa niitä hiutaleita viimeinkin. Nää on näitä arjen pieniä saavutuksia.

22.1.2015

Sehän loma oli ja meni

Mun piti kirjottaa tätä blogia lomalla... no en kirjottanut xD

Läntätääns tähän tälläinen talvinen kuva jouluaaton kirkkoreissulta

Laiskottelin sieluni kyllyydestä ennen tätä vikaa puristusta, jota myös viimeiseksi periodiksi taipaleellani ammattikorkeakoulussa kutsutaan. Kurssejahan mulla on vaan kevyen 39 opintopisteen edestä... Tänään mulla piti olla koulua 8.30-20.30 ja ilman ruokataukoa, mutta kiitos kiukuttelevan vatsan en ole päässyt tänään liikkumaan kotoa pois. Tähtään nyt iltaluennoille Malmille ja sen jälkeen onneksi alkaa vapaa elikkäs viikonloppu. Olen ihanasti jättänyt kaikki kieli- ja kv-kurssit näin loppuun, joten vaan yhdellä kurssilla saan käyttää suomea. 2 kurssia ruotsiksi, 5 englanniksi ja 1 espanjaksi. Pää hajoaa näille ryhmätöille, mutta toisaalta olen innoissani meidän International Business-kurssin kansainvälistymissuunnitelman laatimisesta. Tehdään siis valitsemallemme yritykselle kyseinen suunnitelma ja yhden ryhmäläisen ehdotuksesta koitetaan nyt suostutella eräs todella kiinnostava startup-yritys meidän kohteeksi.

Huomenna sitten sähköposti laulamaan. Ja illalla sitten Kuudennelle linjalle toista viikonloppua putkeen. Itse kutonenhan on paikkana paska, mutta esiintyjät ei!

Siitä taitaa olla jo pari viikkoa, kun oltiin Korjaamolla Tippa-T:n, Sairas T:n ja Paperi T:n keikalla. Tässä todiste siitä:

Viime perjantaina pääsin näkemään ensimmäistä kertaa Toluhaukat livenä Pimpin aint eazy III:ssa Kutosella. Lähdettiin sillon jo aika aikaisin kotiin O:n kanssa, kerrankin! Siitä kaikki kuvamateriaali vielä muualla enkä jaksanut siirrellä mitään.


Mun loman aikana Helsingissä paistoi aurinko paljon! Voin kertoa että kuinka hämmentynyt olin uutena vuotena, kun lähdin päivällä kauppareissulle ja silmät&aivot ihan hämmentyi kaikesta siitä auringosta kaamoksen sijaan. Pohjoisessa ei siis joulureissuni aikana oikein muuta näkynyt kuin pimeää.


Pari viikkoa sitten olin viettämässä perjantai-iltaa Konalassa kaverin tupareissa, ihana punainen nenä. Muut lauleskeli SingStaria ja itse lähinnä keskityin dippivihanneksiin ja juomakseni varaamaan Pepsi Maxiin.


Huomenna siis Kuudennelle linjalle Likaisen etelän levyjulkkareihin ja ah, odotan jo viinipulloani. Pitää käydä huomenna sellainen Alkosta noukkimassa. Oon aina haaveillut siitä, että mulla ois kaapissa ihan valtava määrä Versus whitea ja voisin sieltä aina vaan napata pullon matkaan. Mutta ei ole ei.

Nyt alan valmistautumaan sinne kouluun lähtöön ja nauttimaan siitä, että viimeinkin kaikki kommunikointi tapahtuu rakkaalla suomen kielellä.

4.1.2015

Joulu ja vuoden loppu


Tässä tiistain junamatkalla näpytelty postaus näin muutama päivä jäljessä, järkevämpää julkaista tämä nyt ensin:

 Aaton näkymä Sodankylän kodin ikkunasta

Noniin. Kulutan tällä hetkellä tunteja junassa välillä Oulu-Helsinki ja päätin käyttää aikani edes jotenkin hyödyksi eli kirjoittaa blogipostauksen. Netti ei ylläripylläri toimi, mutta Word ajakoon asian. Olen lähtenyt kotoa Sodankylästä tänään kahdentoista aikaan, joten matkantekoa on takana yhdeksisen tuntia. Aiempi junani välillä Rollo-Hki oli huimat 12 minuuttia myöhässä ja stressasin seuraavaan yhteyteen (eli tähän junaan) ehtimistä, ihan turhaan. Tämä juna oli 50 minuuttia myöhässä, joten sadan muun matkustajan kanssa odoteltiin ensin täpötäydessä asemahallissa ja sen jälkeen märässä lumipyräkässä junaa saapuvaksi. Tällä hetkellä juna on tunnin aikataulusta myöhässä, näin ollen taidan olla kahden aikaan yöllä kotona. Vastassa tyhjä jääkaappi ja olen syönyt jo kaikki evääni. Ihanaa.

 Viimeisten viikkojen to do-listaus

Ennen joulua ahkeroin siis todella rankasti viimeiset kaksi viikkoa ja sain kuin sainkin kaikki kouluhommat hoidettua. Opintopisteitä pitäisi rapista niistä mukavat 36 kappaletta, mikä ehkä kuvaa niistä ymmärtäville homman määrää. Perjantaina 19. päivä naputtelin illalla puoleksi sängyllä maaten viimeisiä kirjoitelmia, en enää pystynyt edes istumaan työtuolillani.

 Helsingissä ehti sataa ennen joulua VIIMEINKIN lunta

Joulua edeltävänä viikonloppuna hulinoitiinkin sitten. Perjantaina tapasin Lindan, jolta sain O:n joululahjan ja loppuilta kului Kurvittaressa. Lauantaina mentiin seuraamaan O:n ja hänen kaverinsa keikkaa yksiin yksityisbaardeihin, jos niitä niin voi nimittää. Sunnuntaina nautittiin päivällinen O:n porukoilla ja illalla Salla tuli mun tykö yöksi valvomaan, sillä lähdettiin aamulla yhdessä samalla junalla pohjoiseen. Valvottiinkin koko yö, itse siivoilin ja pakkasin sekä paketoin lahjat. Puoli kuudelta lähdettiin kävelemään pysäkille ja puoli seitsemältä juna lähti liikkeelle Helsingistä.

Joulu kului perinteisesti pohjoisessa, oli ihan mukava päästä osalliseksi sekin vähä jouluvalmisteluista, yleensä olen saapunut paikalle vasta aatonaaton iltana. Aattona syötiin aamulla riisipuuroa, kahdeltatoista saunaan ja kahdeksi joulukirkkoon. Pohjoisen reissullani sain nauttia ihanan kovista pakkasista, joten aattona hytistiinkin hautausmaalla. 


 Aatonaaton operaatio joulukinkku ja isän hienot muistiinpanot (kinkku paistettu perinteiseen tapaan leivinuunin lämmössä)

Olin kerrankin saanut hankittua mielestäni todella hyvät lahjat. Äidille Ruohonjuuresta kaikkea jännää, kuten Konjac-pesusieni (maailman parhaimpia juttuja tällä hetkellä), pesupähkinöitä ja suolasaippua. Isälle hankittiin siskon kanssa se Haapasalon uusin kirja, joka tuli luettua viiden ihmisen toimesta. Lukaisin sen itse myös yksi ilta ja olihan se nyt tosi hyvä. En oikein jaksa nykyään lukea mitään kaunokirjallisuutta, koska tenttikirjoissa on ihan tarpeeksi, joten oli ihan kiva lukea välillä oikeasti joku muukin kirja kuin koulukirja. Pikkusiskolleni hankin Tigerista uuden iPhonen laturin, jota hän toivoikin.

Perheen innoikkammat lahjojen odottajat ja avaajat


Itse sain kaikkea tarpeellista uudesta paistinpannusta, keittiöveitsestä, pyyhkeestä, tyynyliinasta, lakanasta ja kosmetiikasta lähtien. Lisäksi sain SportsTrackerin sykevyön Premium-lisenssillä, jota haluan päästä kohta kokeilemaan ja sunnuntai-iltana hain ennen lähtöä itselleni vielä uusimman Simsin viihdytykseksi lomalle. Olin kyllä tosi pettynyt, mutta tuli sitä silti pelattua. Ainiin ja sain uuden sähköhammasharjan, joka on kyllä kunnon NASA. Siinä on Bluetooth-yhteys, jolla voin siirtää harjan rekisteröimät viimeisimmät 20 pesukertaa puhelimessa olevaan sovellukseen, joka seuraa hampaidenpesurutiinejani ja raportoi niistä. Sähköhammasharjan vaikutus oli toivomani – olen innostunut taas pesemään hampaita säännöllisesti ja kunnolla ja onhan se pesujälkikin nyt puhtaampaa kuin mitä normaaliharjalla saa aikaiseksi.

Kauheasti harmittamaan jäi se, ettei ehditty taaskaan treffaamaan erään ystäväni kanssa, jonka kanssa olemme tainneet viimeksi nähdä vuonna 2011 (?) Tosin hän on viettänyt tässä välissä aikaa Jenkeissä vuoden verran, joten sekin osasyynä pitkäksi venähtäneeseen taukoon.

Tapsana en jaksanut lähteä tansseihin, joten kosketus Sodankylän villiin yöelämään jäi tältä joululta ja reissulta kokematta.

 Rovaniemen asemalla matkalla junaan. Ostin Sodankylässä ollessa uuden talvitakin, josta on tullut nyt suuri uusi lempparitakki

Huomenna juhlimme uutta vuotta yhdessä kavereiden kanssa erittäin ohjelmapitoisissa juhlissa, minkä vuoksi suunnistankin jo nyt takaisin Helsinkiin. Kunhan nyt vaan ensin pääsisin sinne.

Koulu jatkuu vasta 19.1. – onneksi. Loppulomani ja vuoden alku täyttyy monista kekkereistä ja keikoista. mikä on kyllä mukavaa vaihtelua, koska mulla on ollut tunne että en ole ollut kauheasti viime aikoina missään.

Vihaan ja pelkään raketteja, mutta eiköhän niitä tule huomenna sitten nähtyä. Tämä koko vuosi on mennyt koko ajan ihan järkyttävää vauhtia ja lähinnä tunnelmaksi koko vuodesta on jäänyt se, että mulla on ollut koko ajan ihan kauhea kiire, stressi ja kauheasti hommaa. Tuntuu tosi hämmentävältä, että koittaa jo vuosi 2015 eli vuosi 2020 on lähempänä kuin 2010. Vastahan sekin oli…

Odotan jo kevään pääsykoeurakkaa ja kurssin alkua, se tuleekin sanelemaan aikalailla sitä, että mitä ensi loppuvuonna tulee tapahtuvaksi.

Tuskin ehdin tai kirjoitan enää uutta päivitystä tämän vuoden puolella, joten hyvää uutta vuotta! Ja joulua, kun sitä en kerennyt käydä toivottelemassa. Voisin nyt ryhdistäytyä uuden vuoden myötä tässä kirjoittamisessa. Mutta juuh.